Tampereen Teatterikesä keräsi arviolta 56 000 kävijää

12.8.2024

Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä kokosi viime viikolla arviolta 56 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tilaisuudet. Teatterikesä järjestettiin maanantaista sunnuntaihin, 5.–11. elokuuta.

Pääohjelmiston esitykset keräsivät tänä vuonna yhteensä yli 8 000 katsojaa. Kävijätavoitteet täyttyivät hyvin pääohjelmiston katsomoiden täyttöprosentin ollessa 87. Eniten katsojia keräsi Q-teatterin Joitakin keskusteluja merkityksestä, joka nähtiin Tampereen Työväen Teatterin suuressa salissa kahdesti. Esityksen näki yhteensä 1 399 katsojaa. Kansainvälisistä esityksistä kiinnostusta herätti eniten portugalilaisryhmän Catarina and the Beauty of Killing Fascists ‑esitys, jonka yksi näytös tavoitti 800 katsojaa.
 
Yleisövetonauloja olivat myös Oulun teatterin ja Carl Knif Companyn Kuolema Venetsiassa, Samuli Niittymäen tähdittämä Plup plup, Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn Anna Liisa sekä Jyväskylän kaupunginteatterin Keuhkot-esitys. Pääohjelmisto tarjosi myös ilmaisohjelmaa: festivaalilla vieraili dramaturgi Emil Santtu Uutun teos Ihana tytär Erika – huomioita nimestä.
 
TelttaLab-ohjelmiston esityksissä oli lähes 1 700 kävijää. G Livelab Tampere ‑musiikkiklubilla nähtiin viikon aikana kaikkiaan 11 esitystä, joista viisi oli loppuunmyyty. Näitä olivat esimerkiksi Kaj Chydeniuksen muistokonsertit, joissa säveltäjän tuotantoa tulkitsivat hänen luottolaulajansa Minja Koski ja Mikael Saari, Ritva Oksasen 60-vuotistaiteilijajuhlakonsertti Ylistys elämälle sekä Maria Ylipään ja Marzi Nymanin musiikki-ilta.
 
Myös oheisohjelmistot kiinnostivat yleisöä
 
OFF Tampere ‑ohjelmistossa oli tänä vuonna 38 ryhmää. Mukana oli muun muassa harrastajateattereita, useampi Pirkanmaan alueen kesäteatteri, Tampere Filharmonian ja Tampere-talon järjestämä Puistokonsertti sekä Circus Ruska ‑festivaali ilmaisesityksineen. Monipuolinen OFF-ohjelmisto keräsi noin 24 000 kävijää.
 
Festivaaliviikon torstaina 8.8. Tampereen kadut, kahvilat, kirjakaupat ja puistot valtasi poikkitaiteellinen Tapahtumien Yö. Tapahtumissa vieraili arviolta lähes 21 000 kävijää.
 
Festivaaliviikon aikana järjestettiin myös avajaiset, alan seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja kokoontumisia. Lisäksi Teatterikesä järjesti yhteistyössä Tuulensuun Palatsin kanssa brunssikonsertin, jossa esiintyi laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann.
 
Finland Festivals julkaisee loppuvuodesta kattavasti kotimaisten festivaalien tilastot ja kokonaiskäyntimäärät.
 
Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi vuonna 4.–10.8. Pääohjelmiston esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Esitysvalinnat julkistetaan keväällä 2025.
 

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 594 4600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, p. 040 865 5852 | tiina.hurskainen@teatterikesa.fi

<< Takaisin