Norminäytelmässä hikoilee maailma, eivät epänormatiiviset henkilöt
28.6.2024
Kuva: Heidi Bergström
KokoTeatterissa kantaesitetty Norminäytelmä on Marjo Niemen kirjoittama ja Anna Veijalaisen ohjaama teos, jossa seksuaalisuuden ja sukupuolen normeja käsitellään reippaan hahmokimaran siivin. Millaisia ovat vähemmistöissä vallitsevat normit? Normeihin on turvallista maastoutua. Mutta entä jos ei pysty? Teos kuuluu Tampereen Teatterikesän vuoden 2024 pääohjelmistoon.
Teatterikesä haastatteli näytelmäkirjailija-prosaisti Marjo Niemeä teoksen tiimoilta. Haastattelijamme Kari käyttää itse mieluiten homo-sanaa kuvaillessaan omaa seksuaalista identiteettiään. Vuoden 2021 Finlandia-ehdokas Marjo Niemi sanoittaa itse omaa seksuaali-identiteettiään sanoilla queer ja bi.
”Olen iloinen vähemmistöpiireissä yleistyneestä queer-sanasta. Ei tarvitse määritellä ja leiriytyä niin ankarasti. Biseksuaalina, joka on kokenut ulkopuolisuutta sekä hetero- että ennen myös homoyhteisöissä, sana queer antaa tilaa ja vapauttaa”, Niemi sanoo.
Sateenkaareviksi identifioituvat henkilöt kärsivät vähemmistöstressin vuoksi
Niemi kertoo, että epänormatiivisen suhteen aloittaminen oli elämän tarjoama loistomahdollisuus havainnoida todellisuuttamme taiteilijana. Suhteen myötä tulivat näkyväksi ennen purematta niellyt tavat ja sanattomat sopimukset. Enemmistön normaalina pitämät tavat, muotoilut ja rajaamiset outoutettiin. Normaalin alue paljastui monelta osin yhä ulossulkevammaksi.
”Norminäytelmä ei ole mikään yleispätevä teos, mutta se on kirjoitettu ja tehty ajatellen, että katsomossa ei tarvitse mahtua normiin, eikä olla tietynlainen. Se yrittää tavoittaa ja näyttää niitä harmaita alueita, joiden sääntöjä ei ole missään kirjoitettuna, mutta joissa silti keskimäärin onnistuu epäonnistumaan. Näyttämölle on luotu todellisuus, jossa virhe ei ole marginaalissa, vaan maailmassa”, Niemi kertoo.
Niemi pohdiskelee omia kokemuksiaan epänormatiivisen suhteen alkuvaiheista, jolloin hän koki omien normihavaintojensa olleen kärjistyneitä. Hän huomasi joskus olevansa ennakkoluuloinen olettaessaan, että joku toinen olisi ennakkoluuloinen häntä kohtaan. Niemen mukaan normin alue on loppujen lopuksi kapea ja äkkijyrkkä. Normin alueelle ei hänen mielestään mahdu kuin hyvin pieni määrä ihmisiä, vaikka alue yrittääkin hallita kaikkia muita ja kaikkea muuta ympärillä olevaa.
Niemen vastauksissa korostuu myös stressin tunteen kokeminen normeihin liittyen. Stressiä kokevat ne, jotka haluavat pysyä normatiivisella alueella, mutta ennen kaikkea stressiä aiheutuu niille, jotka eivät alueelle sovi. Jos ei lähtökohtaisesti osu cis-heteronormin sisään, stressi voi olla todella voimakasta.
”Ihmisethän haluavat kuulua joukkoon, mutta olla samaan aikaan erityislaatuisia. Laumaeläimelle ahdistus on taattu, jos jää ulos todellisesta tai kuvitellusta porukasta”, Niemi toteaa.
Näyttelijänelikko urakoi nelisenkymmentä roolihahmoa
Kolmetuntiseen teokseen mahtuu paljon huomionarvoista asiaa. Iso määrä henkilöhahmoja on keino näyttämöllistää moniäänisyys ja erilaisuus, mitä seksuaalivähemmistöjen sisältä löytyy. Esitys ei kuitenkaan pureudu suoranaisesti siihen, millaisia pieniä vähemmistöjä sateenkaarevan vähemmistön sisällä on, vaan se tuo näkyville enemmistön ja vähemmistön välisen jaon.
”Oli selkeä sisällöllinen valinta kirjoittaa näytelmän pääosahenkilön paikalle kymmenien sivuhenkilöiden joukko. Se tuntui sisällöllisesti oikealta tähän näytelmään, jossa kuvataan marginaalia. Spottivalo valaisee nyt ihmisiä ja kohtia ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jotka yleensä jäävät enemmistöläisiltä pimentoon, mutta jotka ovat vähemmistöläisille arkipäiväisiä”, Niemi sanoo.
Niemen mukaan draaman tehtävä on usein tutkia marginaaleja ulkopuolisten henkilöiden kautta, jotka taistelevat päästäkseen osaksi yhteisöä tai sen arvostusta. Teoksessa henkilöhahmot eivät kuitenkaan pyri sulautumaan, taistelemaan tai saamaan arvostusta, sillä he ovat jo perillä. Niemen näytelmässä hikoilee maailma, eivät epänormatiiviset henkilöt.
Kaikki, mikä on elossa, elää ja muuttuu
Niemi toivoo, että nuoret tai identiteettiään vielä etsivät suhtautuisivat prosessiinsa rauhallisuudella ja lempeydellä. Muiden vuoksi ei pidä kiirehtiä, määritellä tai olla määrittelemättä. Kaikki, mikä on elossa, elää ja muuttuu omassa tahdissaan. Niemi muistuttaakin, että kukaan ei ole yksin, sillä me muut olemme olleet täällä aina.
Pidemmällä prosessissaan olevia tai ikääntyneempiä henkilöitä Niemi haluaa herätellä hyödyntämään erilaisuutensa mukana tullutta osaamista:
”Vähemmistöön kuuluville kasvaa supervoimana ylikehittynyt havaitsemisen kyky. Olisi loistavaa, jos he jakaisivat supervoimansa terävöittämää näkökulmaansa vaikuttaakseen yhteiskuntaan ja ihmisiin: kokemuksiaan ja ajatteluaan. Se on kullanarvoista vähemmistöläisille nyt ja tulevaisuudessa. Siinä on pureskeltavaa myös enemmistöläisiin kuuluville”, Niemi pohtii.
Niemi iloitsee lisääntyneestä vähemmistön avoimuudesta ja tähän mennessä tehdystä sateenkaarihistorian keruusta. Monipuolinen joukko omaa erilaiset kokemukset ja arvot kuin mikä tahansa muukin satunnaisotos kansasta.
Norminäytelmässä Niemi on pyrkinyt käsittelemään normeja, niiden ylittämistä ja siitä aiheutuvaa kipua. Teos eteneekin esittelytekstiä lainaten: kaasu pohjassa ja vapaudesta villiintyen.
Lievitystä ahdistukseen ja iloa omasta erilaisuudestaan voi tulla hakemaan Tampereen Komediateatterille (Lapintie 3a) torstaina 8.8. klo 18.30 ja perjantaina 9.8. klo 13.00. Osta liput Teatterikesän lipunmyynnistä tai lippu.fi-palvelusta.
Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
Artikkeli on koostettu Marjo Niemen haastattelun pohjalta.
Teksti ja haastattelu: Kari Söderqvist