Kun politiikasta tuli teatteria
21.7.2016
Eduskunta III – satiiri yhden totuuden maasta on vaikea näytelmä lokeroida. Ensimmäisenä pitäisi päättää, onko se faktaa, fiktiota, vaiko jotain siltä väliltä. Miten on, ohjaaja Susanna Kuparinen?
“Esityksessä ei ole niinkään fiktiota kuin tulkintoja huolellisesti esitettyjen tosiasioiden pohjalta. Valtahan haluaa aina omia totuuden, eikä vaikkapa Erkki Liikasen tarvitse useimmiten perustella mihin hänen mantransa vaikkapa sosiaalivaltion paisumisesta perustuvat. Fiktiivinen elementti esityksissämme on oikeastaan vain näyttelijäntyö. Henkilöt tulkitaan tekstien kautta, emmekä harrasta imitaatiota aitojen esikuvien pohjalta. Imitaatio on aina vähemmän kuin esikuvansa, joten jo alusta asti olemme henkilöiden kautta pyrkineet korostamaan tekstien sisältöjä, miten niistä välittyvä arvomaailma voisi näkyä näyttämölle hahmotellussa henkilössä.”
Politiikkakollektiivin ja Ryhmäteatterin Eduskunta trilogian kolmas osa jatkaa samasta aiheesta kuin edeltäjänsäkin – suomalaisesta politiikasta. Erityistä siinä on käsikirjoituksen ahkera päivittäminen kulloistenkin poliittisen tosielämän käänteiden mukaan. Viime vuonna näytelmästä katosi kesken esityskauden kokonainen yhteiskuntasopimusta käsittelevä kohtaus, koska tilanne lavan ulkopuolella muuttui tarpeeksi rajusti. Näytelmän tämänhetkisen version voi silti tunnistaa samaksi kuin aikaisemmankin, sillä tähtäimessä ovat nykypolitiikan suuret linjat:
“Omistusten salaaminen ja sitä koskeva lainvalmistelu, Alexander Stubbin sekoilu luvuissa ja hankkeen palaaminen taas käsittelyyn (tämä on parhaillaankin talousvaliokunnassa, vain naamioituneena ulkomaisten arvopaperikeskusten taakse) ovat aiheuttanut matkan varrella isoja muutoksia esitykseen, parhaimmillaan on useita sivuja mennyt roskiin ja korvattu uudella. Muuten kyseessä ovat laajemmin politiikan arvot ja leikkauspolitiikan juuret. Pyrimme aina käsittelemään sellaisia lakiehdotuksia, jotka ovat vielä vireillä, että ihmiset lähtiessään teatterista ovat tietoisia siitä mitä tapahtuu juuri nyt. Haluamme tällä estää sen, että katsojan rooli typistyisi vain itkeskelyksi menneisyyden vääryyksille.”
Politiikan kuvaamisen ohessa Eduskunta esitykset pyrkivät myös arvioimaan sitä, täten paikaten perinteisessä journalismissa havaittuja puutteita:
“Suomessa median ja vallan suhde on itäeurooppalaista, olemme luottavaisia ja naiiveja. Politiikan journalismi on esittelevää, ei käsittelevää. Yleistäen media näkee roolinsa ehkä enemmän vallan liikkeiden tulkkina ja selittäjänä kansalaisille, kuin kyseenalaistajana tai kriittisenä tarkastelijana. Tämä näkyy erityisesti politiikan uutisoimisena urheiluna, pelinä, josta on riisuttu politiikan sisällöt, niiden analysointi ja vaikutukset yhteiskuntaan. Ehkä siinä mielessä me perinteisen esteettisen puolen toimijoina olemme ottaneet tehtäväksemme arvioida politiikan sisältöjä ja poliittisten päätösten vaikutuksia ja mielekkyyttä kansalaisten kannalta.”
Mitä sisältöön tulee, Kuparinen työtovereineen on pitänyt huolta siitä, että Eduskunta III seisoo omilla jaloillaan: katsoja voi huoletta hypätä seuraamaan sarjan päätöstä muita osia tuntematta. Mutta miten on jatkon laita – onko tulevaisuudessa luvassa lisää eduskunta-aiheista teatteria?
“Aiomme jatkaa, mutta nyt on hyvä hieman hengähtää ja miettiä uutta lähestymistapaa, uusia keinoja. Olen muun muassa pohtinut journalististen ja dokumentaaristen keinojen käyttämistä sukupolvinäytelmässä. Miten oma, 90-luvun laman aikaan maailmaan tönäisty jengi on selvinnyt politiikan pyörityksissä, mikä meidän osamme ja paikkamme on yhteiskunnassa. Miten meidän arvomme ja käsityksemme vaikuttamisesta näkyvät ihmissuhteissamme ja suhteessamme lapsiin ja perheisiin.”
Onko Eduskunta III poliittista teatteria, teatteria politiikasta vaiko teatteripolitiikkaa? Ehkäpä jotain aivan muuta? Vastauksen löytää parhaiten omakohtaisesti kokemalla.
Eduskunta III – satiiri yhden totuuden maasta TTT Suuri näyttämö Ma 1.8. klo 18 ja Ti 2.8. klo 15 (esityskieli suomi) – Lue lisää.
– Jaakko Reinikainen