Kapinoinnin ilosanomaa välittävä VIMMA uskoo ajatteluprosessien voimaan

22.7.2024

VIMMA | Kuva: Pedro Bergamo
VIMMA | Kuva: Pedro Bergamo

Mitä saadaan, kun yhdistellään indierockia, taidepoppia, hiphopia sekä progressiivista folkia voimakkaisiin ja kantaaottaviin sanoituksiin? Vastaus on tietenkin VIMMA, seitsenhenkinen yhtye, joka ponnistaa rohkeasti musiikillisten raja-aitojen yli. Bändi on julkaissut tähän mennessä kaksi levyä: Meri ja avaruus (2019) sekä Tornadon silmässä (2023). Lisäksi kokoonpano on palkittu Vuoden tulokkaana Etnogaalassa 2020 ja ollut ehdolla Emma Gaalan Kriitikoiden valinta -kategoriassa vuonna 2023.

Bändi ei asetu genreltään selkeään valmiiksi rajattuun tilaan, vaan luo joustavasti oman musiikillisen leikkikenttänsä. Kysyttäessä, miten VIMMAn musiikki on kehittynyt nykymuotoonsa, hetken pohdinnan jälkeen säveltäjä ja viulisti Pessi Jouste löytää yhtyeen monipuolisen tyylilajikeitoksen taustalla muutaman vaikuttavan tekijän:

”Kaiketi on vaikuttanut bändin koko ja jäsenten erilaiset musiikilliset taustat. Mutta ehkä myös se, etteivät raja-aidat tai selkeät lokerot kiinnosta. Saa syntyä ja kasvaa sellaisena ja sellaiseksi kuin on.”

Runsaslukuinen kokoonpano mahdollistaa myös useamman soittimen symbioosin, ja esityksessä kuullaankin pianoa, akustista kitaraa, bassoa ja rumpuja. Jousteen lisäksi viulussa nähdään Roope Jokinen. Laulusta puolestaan vastaa näyttelijä-ohjaaja ja aktivisti Eeva Rajakangas, joka myös sanoittaa yhtyeen kappaleet.

 

Kapina on kuumaa

VIMMAn viimeisin projekti ajoittuu kesäkuun alulle, kun yhtye julkaisi uuden Kapina on kuumaa -singlensä sekä -musiikkivideon. Video on kuvattu Suomen eduskuntatalon edessä Mannerheimintiellä, johon bändi pysäytti liikenteen kuvausten ajaksi muutamaksi minuutiksi. Yhtye itse kertoo sivuillaan laulun kannustavan kuuntelijoita seuraamaan sydäntensä ääntä, jotta elämä ei kuluisi ikuiseen vitkasteluun, vaan sen aikana tulisi tehtyä ja puolustettua niitä asioita, jotka tuntuvat oikealta.

Kappaleen syntyprosessi noudatteli myös osuvasti samaa periaatetta. Bändin basisti Santeri Kettu kertoo, että pohja laululle syntyi hyvin nopeasti, ilman prokrastinointia:

”Eräänä huhtikuisena yönä kyllästyin biisi-ideoiden pitkäjänteiseen hiomiseen ja halusin tehdä jotain pikaisesti ja miettimättä. Demo syntyi noin viidessä minuutissa. Seuraavana päivänä esittelin sen bändille ilman mitään odotuksia. Pian Eeva olikin tehnyt siihen tekstin ja koukun ja kuukautta myöhemmin olimmekin jo äänittäneet sen.”

Sanoittaja-solisti Rajakangas jatkaa, kuinka Ketun sukkelasti luoma ”sivutuoteräpellys” osoittautuikin lopulta demoista parhaaksi, sillä se oli tarpeeksi lyhyt ja yksinkertainen. Samalla kappale tuo laulajan mukaan esiin kapinoimisesta syntyvän euforian.

Muun muassa ekokriisiin ja epävakaisiin aikoihin kantaa ottava VIMMA kertoo sanoitusten taustalla olevan erityisesti muiden ihmisten kiinnostavat ajatukset, jotka inspiroivat kappaleiden aiheita ja teemoja.

”Poimin jonkun havainnon ympärillä olevilta viisailta tyypeiltä ja kirjoitan siitä tajunnanvirtaa. Musiikin formaatti rajaa materiaalia vähän, ja synnyttää piisin. Piisejä pallotellaan yhdessä bändin kanssa – mikä kuulostaa hassulta ja mikä toimii. En koe olevani kirjoittajaihminen, mutta lauluja pittää tehä, että niitä voi esittää”, Rajakangas kuvailee luomisprosessiaan.

 

Halu muuttaa ja muuttua

Yhtyeen nimi on epäilemättä voimakas. Sanalla ’vimma’ kuvataan usein kiihkoa tai raivokkuutta, mutta Tampereelta alkunsa saaneen bändin tapauksessa nimi viittasi ensiaskelien aikaan yksinkertaisesti vilpittömään haluun soittaa ja tehdä musiikkia. Mitä pidemmälle matka on edennyt, on VIMMA päivä päivältä muutakin kuin vain nimilappu kokoonpanolle: nyt nimen taustalla vaikuttaa pohjaton halu muuttaa maailmaa sekä itseään ja ”uudelleenrakentaa uskomusjärjestelmien pohjapalikoita”, kuten Jouste itse sanoittaa.

TelttaLabin keikalla septetti haluaa antaa ajattelulle alkusykäyksiä. Jouste kertoo olevansa skeptinen valaistumisten suhteen, mutta tahtoo uskoa prosesseihin. Hän toivoo, että esiintyjien lisäksi myös yleisö näkisi keikan jälkeen maailman hieman erilaisena kuin sitä ennen. Samoilla linjoilla on myös Teatterikesään innoissaan saapuva Rajakangas, joka kehottaa yleisöä tutustumaan myös festivaalin muuhun tarjontaan:

”Rakastan Tampereen Teatterikesää, kaikki on jo tässä, ihanaa! Hyvä ravitseva muutosvoimainen mössö syntyy, kun näkee samoina päivinä paljon ajatuksia herättävää taidetta, ja sitten integroi sen osaksi toimijuuttaan”, laulaja kannustaa.

 

VIMMA valloittaa TelttaLabin keskiviikkona 7.8. klo 21.00 | G Livelab, Puutarhakatu 1 | Kesto 1h | Osta liput keikalle Lippu.fi-verkkokaupasta.

Artikkeli on laadittu VIMMAn jäsenten haastattelun pohjalta. Lähteenä on käytetty myös yhtyeen kotisivuja.

Haastattelu & teksti: Miro Leppäsalo

<< Takaisin