Amor fati painii saven ja elämän aineellisuuden kanssa
6.8.2018
Pakkahuoneen lavalle rakentuu Teatterikesässä monimerkityksinen elävä veistos, jonka päähenkilö muovaa ja hellii suurta savikasaa. Amor fatin takana ovat Anna-Mari Karvonen, Anni Puolakka, Samuli Niittymäki, Tatu Nenonen ja Heikki Paasonen. Esityksen nimi kuvaa elämän aineellisuutta: se on poimittu filosofi Rosi Braidottin teksteistä, jotka käsittelevät ihmisen paikkaa osana materiaalien kiertokulkua. Braidottin ajatukset olivat osin pohjana saven ja ihmisen yhteisessä tarinassa.
– Braidottille amor fati eli kohtalon rakastaminen merkitsee sen tunnustamista, että me ihmiset olemme ilmentymiä materiaalisessa jatkumossa, joka on täynnä epähenkilökohtaista, ei-inhimillistä elinvoimaa. Kuolemaa ei nähdä traagisena loppuna vaan muutoskohtana elämän jatkumossa, Karvonen ja Puolakka kertovat esityksestä.
Taustalla ihmisen halu irrottautua määrittelyistä
Amor fati kertoo ihmisen yrityksestä vapautua määrätyistä identiteeteistä ja narratiiveista. Työskentelynsä aikana tekijät törmäsivät näyttelijä Brad Pittin haastatteluun, jossa halu irrottautua määrittelyistä oli elävästi läsnä. Näin esityksen päähenkilöstä tuli Brad, savea muovaava ja itseään etsivä kalifornialainen ihmiskeho.
– Huomiomme kiinnittyi siihen, kuinka Brad saa lohtua ja perustavanlaatuista sisältöä elämäänsä raakamateriaaleista ja hyvinkin konkreettisista toimista, kuten savesta, karpalomehusta, tulen tekemisestä ja lattian luuttuamisesta. Meitä kiehtoivat myös haastatteluun kansallispuistoissa otetut kuvat, joissa henkilön epätoivo tai suru saivat lohduttavan perspektiivin ympäröivästä luonnosta, Karvonen ja Puolakka kertovat.
Toisessa pääosassa tuttu maa-aines
Tekijät halusivat tuoda ihmiskehon rinnalle materiaalin, johon ihmiselle voisi syntyä intensiivinen suhde. Karvosen ja Puolakan mukaan savessa on iättömyyttä ja lujuutta, se kannattelee ja ravitsee elämää.
– Raakaan saveen tekee mieli työntää kädet. Saven kosteus ja muovailtavuus on houkuttelevaa. Ehkä se muistuttaa etäisesti lihaa. Se tarjoaa voimakkaan vastuksen, mutta antaa myös periksi. Se tursuaa, murenee ja voitelee.
Savessa on siis jotain kiehtovaa ja vastustamatonta. Sitä täytyy myös hoitaa ja kastella esitysten välillä. Viime syksyn esityksissä käytetty savi on kuitenkin jo vaihdettu uuteen.
– Materiaalina ja kanssaesiintyjänä olimme kehittäneet siihen jonkinasteisen kiintymyksen. Ehkä osa saven viehätystä on kuitenkin myös se itsepintaisuus, jolla se hylkii ihmisen siihen heijastamia merkityksiä. Se ei oikein käänny puheeksi, se ei pyydä huomiota, se vain on: paino, möykky, potentiaali, hahmo.
Apua työskentelyyn yllättävältä taholta
Ihmisen ja saven monimutkaiseen vuorovaikutukseen saatiin uusia näkökulmia nuorilta taiteellisilta neuvonantajilta Vironniemen päiväkodista.
– Idea esityksen ratkaisevimmasta juonenkäänteestä, eli Bradin rakastuminen saveen, tuli päiväkotilapsilta. Heidän ennakkoluuloton ja spontaani, pulppuileva tapansa olla suhteessa saveen ja näyttämöön tarttui meihin, tekijät kertovat.
Karvonen ja Puolakka ovat työskennelleet yhdessä aiemmin muun muassa Vibes-ryhmässä ja aikovat jatkaa yhteistyötä tulevissa projekteissa:
– Meistä olisi kiva työskennellä jatkossakin erilaisten maa-ainesten kanssa, kutsua niitä muovailemaan ja maadoittamaan ihmiskehoja ja -mieliä. Uusi Kaliforniaan tavalla tai toisella sijoittuva projekti on suunnitteilla.
Haastattelu ja teksti: Joanna Jokela
Esitykset Pakkahuoneella ma 6.8. klo 19.00 ja ti 7.8. klo 13.00
Osta liput täältä >>